Ajatuksia synnytyksestä

Minua ei synnytys pelota. Ei pelottanut ensimmäisestäkään. Se menee niinkuin menee, eikä sitä voi kauheasti suunnitella tai miettiä etukäteen. Toki toivoisin, että kaikki menisi yhtä hienosti kuin viimeksi. Vähän minua toki jännittää, mutta lähinnä jännitän kuinka kiire tulee lähteä sairaalaan.

Ensimmäinen synnytyskokemukseni oli todella positiivinen. Synnytyksen kestoksi on merkitty kahdeksan tuntia, joista vajaa kuusi olimme sairaalassa. Pärjäsin ihan hyvin ilman kipulääkkeitä aina lapsiveden menoon saakka ja sen jälkeen pyysinkin epiduraalin. Mitään kivunlievitystä en kuitenkaan ennättänyt saada, sillä ehdimme olla synnytyssalissa vain 40 minuuttia kun lapsi oli jo maailmassa. Ponnistusvaihe kesti alle kymmenen minuuttia. Sitä voi kai jo kutsua helpoksi synnytykseksi. 

Vointini oli synnytyksen jälkeen toki hieman väsynyt ja sekava, mutta jälkisupistuksia lukuunottamatta ei minulla juuri kipuja ollut. Pystyin istumaan ja kävelemään aivan normaalisti, eikä vessassa käyminenkään tuottanut tuskia. Kipulääkkeitä ei tarvinnut syödä. 

Eikan synnytys todella oli nopea synnytys kun kyseessä oli ensisynnyttäjä. Muutamaan otteeseen minua onkin nyt kätilö suositellut tulemaan tälläkertaa heti sairaalaan kun siltä tuntuu. Kuulemma perushyvä nyrkkisääntö on, että toinen synnytys kestää aikalailla tasan puolet ensimmäisestä. Jos minulla menee lapsivedet kotona ja supistelee jo, olisi kuulemma siinävaiheessa hyvä tilata suoraan ambulanssi, sillä Eikka syntyi alle 2 tuntia vesien menosta ja meillä matkaa synnytysairaalaan on noin 60 kilometriä. Tokihan tämä voi olla aivan toisenlainen synnytys, mutta useimmiten synnytykset kuulemma menevät samalla kaavalla. 

I lähtee toki mukaan synnytykseen. Se on todella suuri tuki ja apu itselle, vaikkei hän mitään voikkaan tehdä. Riittää kun näen hänen kasvonsa ja tarvittaessa hän pitää kädestä kiinni. Heti lapsen syntymän jälkeen on hienoa kokea ensihetket yhdessä. Täytyy meidän siis myös miettiä Eikan hoito synnytyksen ajaksi. Ei olla vielä asiaa mietitty, mutta varmasti asia järjestyy. Hoitopaikka paljon riippuu vuorokaudenajasta ja mille viikonpäivälle synnytys sattuu osumaan. 

Olen miettinyt, että jos synnytys sujuu normaaliin tapaan, ongelmitta ja nopesti, en haluaisi kivunlievitystä tälläkään kertaa. Lämmin kauratyyny selässä rittäisi. Toki sillä heikolla hetkellä, polttavista supistuksista kärsiessäni, saattaa olla, että kiroan kätilön ja koko muun henkilökunnan, ellen saa kaikkea mahdollista, mikä vain auttaisi kipuun. 

Hieman jopa odotan innolla toista synnytystä. Se on varmasti kokemuksena erilainen kuin ensimmäinen kerta. Nyt tiedän itse enemmän ja osaan tulkita supistuksia ja kroppaani. Osaan vastata kätilön kysymyksiin muutakin kuin, että en tiedä. Ensimmäisellä kerralla sitä oli vain yhtä kysymysmerkkiä ja mietti mitä mahtaa seuraavaksi tapahtua. Voisin kuvitella, että toisella kerralla kokemuksesta saa paljon enemmän irti. 

Enkä malta odottaa niitä hetkiä synnytyksen jälkeen. Niitä odotan kaikkein eniten. Kun saa lapsen syliin ja alkaa se tutustuminen pieneen turvonneeseen ja avuttomaan myttyyn. Naaman vääntelyt ja venytykset. Pienet sormet ja varpaat, sekä ensimmäiset haukottelut ja imettämiset. Ja se kun Eikka tulee katsomaan ensimmäisen kerran vauvaa. Ne on elämän parhaimpia kokemuksia ja hetkiä. ❤️

kolmen tunnin ikäinen