Yöjumppaa

Eikka on oppinut nousemaan tukea vasten. Hän on oppinut myös jo hieman kävelemään tuen kanssa. Jos sitä nyt voi kävelyksi kutsua, kun 7,5 kk ikäinen huojuvasti vispaa takapuoltaan ja ottaa haparoivia askeleita jonkin esineen perässä tajuamattaan itse, että mitä tapahtuu. Eikalla on myös suuri halu kiivetä. Jalka nousee korkealle ja jos vain se johkin ylttää, ponnaa hän itseään ylöspäin huonoin seurauksin. Monta kertaa päivässä saa lohduttaa kaatunutta lasta, joka itkee luultavasti enemmän säikähdystään kuin kipeää takaraivoa.

Yöt ovat olleet viimeiset viikot aika levottomia, nukkumaanmenemisistä puhumattakaan. Unissaan Eikka nousee sängyssä kontilleen, pyramidiksi tai "kaltereita" vasten. Tutti onneksi yleensä rauhoittaa lapsen heti, mutta on myös niitä hetkiä, kun tutti ei autakkaan. Muutaman yönä olen nyt testannut ja huomannut, että kun itse poistun makuhuoneesta rauhoittuu poika helposti sänkyynsä. Viimeyönä Eikka heräsi viideltä. Laitoin tutin suuhun, mutta ihmeellinen mumina jatkui. Jätin pojan mumisemaan ja menin sohvalle. Seuraavan kerran heräsin puoli seitsämältä ja silloin olikin jo ruoka-aika. Hieman maitoa ja sen jälkeen unta jatkettiin äidin ja isin mieliksi yhdeksään saakka.

Kaikki yöt ei ole ihan näin helppoja. Kuten ei esimerkiksi torstaina.

Nukahdin itse aika myöhään, ehkä joskus kello 00.30. Kello 02.44 heräsin ensimmäisen kerran vauvan itkahteluun. Tutti suuhun ja uni jatkuu. Vain hetken, sillä kello 03.00 herään uudelleen itkuun. Lapsi roikkuu pinnasängyn pinnoissa. Pää tyynyyn, peitto korviin. Nyt ei tutti autakkaan. Itku loppuu, mutta rimpuilu alkaa. Roikun unisena pinnasängyn reunalla niin, että käsissä ei kierrä kohta enää veri. Koitan pitää lapsesta kiinni, mutta ei auta. Hänen kädet vispaa niin, että voisi lentoon lähteä. Nostan peiton ja huomaan, että pieni mies on aivan litimärkä. Taas. Tuntuu nyt olevan jokaöinen ongelma. Vaikka tänä yönä ajattelin ottaa varman päälle ja vaihdoin vaipan vielä ennenkuin itse kävin nukkumaan. Vaihdetaan uusi vaippa, kuiva yökkäri ja jopa sukatkin olivat märät. Kostean lakanan päälle heitän paksun viltin ja  lapsonen takaisin sänkyyn. Sullon peiton reunoja hieman lapsen alle niin, että peitto jää hieman kapalomaiseksi. Palaan omalle paikalleni. Märkä vaippa ja yökkäri jää sängyn viereen lattialle, sillä en todella jaksa lähteä niitä kiikuttamaan mihkään. Aamulla sitten. Makaan sängyssä ja kuuntelen. Kuuluu muutamia pienen kantapään iskuja patjaan, pientä tuhinaa, peiton kahinaa ja tutin lussutusta. Poika on hereillä, mutta rauhassa. Katson kelloa, joka näyttää 3.33. Samassa tuhina muuttuu ähinäksi ja poika taas roikkuu kaltereissaan. Nousen laittamaan pään tyynyyn, peitto korviin ja unilelu kainaloon. Viritän pinnojen päälle peiton, jottei lapsi enää nousisi niitä vasten. Sängystä kuuluu pienen liikettä, mutta rauhallista sellaista. Ulkona tuulee kovasti ja I tuhisee vieressä. Hän ei tiedä yöllisistä touhuista mitään. Yritän saada itse uudestaan unta. Vielä kerran herään kitinään ja heiluvaan lapseen, joka pyrkii kontilleen. Tutti suuhun, mutta ei auta. Heiluminen ja huitominen jatkuu. Lapsi yrittää kääntyä jatkuvasti mahalleen. Kiinni pitäminenkään ei auta. Teen peitosta hänelle kapalon. Silittelen hieman ja pidän kiinni. Poika on melkein unessa. Jalka kuitenkin vain vispaa ja kun otan käteni pois hänen päältään aloittaa kädetkin. Itselle iskee vessahätä. Tottakai. Pakko se on mennä, vaikka pikkuinen onkin levoton. Palaan vessasta ja makuhuoneessa on aivan rauhallista. Kello on 3.52. Olen ennenkin yöllä huomannut, että välillä lapsi rauhottuu sillä aikaa kun itse käyn vessassa. Jotenkin se kai liittyy läsnäolooni ja ehkä maidon tuoksuun. 03.58 totean, että lapsi nukkuu. Yritän itsekkin.

Kello oli noin 05.40 kun heräsin lapsen ähinään. Ruoka-aika. Nostin pojan viereeni tissille. Kello 06.12 havahduin. Ruokailu oli ohi ja kylläinen kaveri nukkui vieressäni. Nostin lapsen takaisin omaan sänkyynsä ja mielellään olisin jäänyt itsekin vielä nukkumaan, mutta oli noustava, sillä siskontyttö tuli hoitoon jo aikaisin aamulla. 

Koko päivän väsytti aivan vietävästi. Käytiin lasten kanssa adventtikirkossa ja sen jälkeen mentiin isoäidin luo väsäämään joululaatikoita pakastimeen valmiiksi. Onneksi tälläisiä öitä ei ole joka yö.