Sekopää

Voi miten mukava viikonloppu olikaan! Ihanan rentoo olemista yhdessä Eikan ja I:n kanssa. Lisäksi lauantai iltana saatiin muutama ystävä kylään, sekä käytiin kuuntelemassa loistavaa musiikkia paikallisessa ravintolassa. Vaikka sunnuntai aamuna väsyttikin ja väsyttää vähän varmaan vieläkin, niin on kuitenkin jollain tapaa virkeä olo. Oli kiva nähdä ystäviä ja puhua välillä muustakin kuin kakan koostumuksesta ja oksentelusta. Vaikka ihan hyviä puheenaiheita nekin toki on. Heh!

On hyvä kyllä välillä ottaa omaa aikaa ja rentoutua. Ihan noin niinkuin oman mielenterveyden ja jaksamisen takia. Pääkin alkaa ehkä toimimaan hieman paremmin kun on vähän ulkoiluttanut itseään. Pää on kokoajan täynnä ajatuksia ja kai ne jotkut äitihormoonit ja tunteet vielä sekottaa tän pollan aikaajoin ja sekamelska on valmis. Unohtelen asioita, puhun aivan höpöjä, ajatukset jumittaa, masentelen ihan ihmeellisistä asioista, keitin kahvia ilman vettä, lisäsin lapsen iltapuuroon marjasoseen sijasta raejuustoa, pesin pyykkiä ilman pesuaineita ja unohdin koiran puoleksitoistatunniksi pihalle. En yhtään tajunnut, että koira oli vielä ulkona kun vedin oven kiinni. Siskontyttöni kysyi päiväunilta herättyään, että missä mopsi on ja minä sanoin, että pötköttää sohvalla. No eipä pötköttänyt. Siellä se onneksi vain makoili rappusilla ja odotti, että pöhkö emäntä päästäis sen takaisin sisälle ja syömään. 

Tällähetkellä yleisimmät ilmaukset minun suustani taitaa olla "Ainiin.", "Unohdinkin kertoa, että..." ja "Mitähän mun piti tehdä?". 

Eikös ole jokin tutkimuskin tehty, että naiselta häviää hetkellisesti 2% aivokapasiteetistä raskaaksi tultuaan. Tämän voin kyllä allekirjoittaa! Epäilen, että myös toiset 2% häviää kun lapsi syntyy. Milloinhan ne aivot vain sitten palaa ennalleen? Entäs tää yliherkkyys? Telkkaristakaan ei enää uskalla katsoa mitään jännempää, koska menee kuitenkin yöunet tai vähintään alkaa itkettää. Hieman menee tunteisiin siis kaikki.

Tunteet nousee kyllä niin herkästi pintaan. Eikka tosiaan oli lauantaina yökylässä mun siskon luona. Olihan se ihan kamalaa muka jättää se sinne, vaikka nukkumaan jäikin. Kotimatkalla piti itkeä tihrustaa parikin kertaa. Eikalla oli kyllä kaikki mennyt tosi hyvin. Vietyäni hänet siskon luo, hän oli nukkunut ensin puolitoista tuntia päiväunia, jonka jälkeen valvoi kaksi tuntia ja menikin jo yöunille. Syömään hän oli herännyt yöllä kerran. Aamulla en itse osannut nukkua myöhään, sillä puolentunnin välein heräilin ja katsoin kelloa, että joko saa hakea vauvan kotiin. Kymmenen jälkeen taisin jo lähteä hakemaan häntä, sillä oli niin ikävä.

Nyt on muuten paras aika syksystä! Puissa on vielä kauniin värisiä lehtiä, on suht lämmintä, eikä pimeys tule vielä liian aikaisin. Kynttilät on kaivettu esiin ja nehän palaakin sitten joka ilta. Ulkona on raikas ja hapekas keli jatkuvasti. Parhaimmat lenkkikelit onkin mielestäni juuri tähän aikaa vuodesta. Nyt täytyy nauttia tästä syksystä ja väriloistosta, sillä kohta on taas synkkää ja harmaata. Se on masentavaa kun ei puissa ole lehtiä, sataa ja pimeäkin tulee jo iltapäivällä. Sitä sitten kestää niin kauan, kunnes tulee talvi ja lumi. 
Mutta eihän tässä ole jouluunkaan kuin vajaa kolme kuukautta. Ihanaa!! Rakastan joulua ja ensi joulu onkin tärkeä ja erikoinen, sillä se on pikku Eikan ensimmäinen <3