Vauhdikas tervehdys

Voi rähmä! Ihan aluksi mä joudun pahoittelemaan ja perumaan sanani koskien sitä blogin joulukalenteri ideaa. Tässä on ollut niin paljon hälinää ja hölinää joka suuntaan, etten ole ehtinyt valmistella postauksia etukäteen kunnolla, enkä enää ehdi millään. Jokapäiväinen joulupostaus ei nyt valitettavasti olekkaan mahdollinen. Ehkä ensivuonna aloitan suunnittelun ja toteutuksen hieman aikaisemmin, niin saan homman toimimaan. Toivottavasti.

Mun blogijoulukalenterin ekan luukun piti kertoa aiheesta joulukortit ja siihen piti liittää pieni maistiainen meidän perheen joulutervehdyksestä, eli jouluinen valokuva lapsista. No tällaisia kuvia lapsistahan ei nyt sitten tullutkaan, sillä päivää ennen kuvausta, Eikka löi päänsä kirjahyllyn kulmaan ja vekki jouduttiin liimaamaan ja teippaamaan. Haava on kyllä hyvin parantunut ja nyt otsassa komeilee enää vain naarmu ja pieni kuhmu. Tonttulakilla jäljen kyllä saa piiloon, joten katsotaan jos tässä vielä innostun ja ehdin yrittää napsaista lapsista söpön joulukuvan, mikä ei kovin pahasti olisi heilahtanut ja edes toinen lapsosista katsoisi kameraan päin. Heh. 

Pienellä miehellä riittää vauhtia niin kovasti, että ihmettelen suuresti, kuinka aikaisemmin ei ole tapahtunut vielä mitään kuhmua tai mustelmaa kummempaa ja niitäkin aika vähän. Lapset kestävät kyllä paljon, eikä tämä meidän vauhtihirmu ainakaan ihan pienestä edes hätkähdä.

Kiirettä riittää kotona ilman mitään sen kummempia menoja tai touhuja ja nyt vielä entisestään, kun tässä olen kovasti joulua yrittätänyt jo alkaa laittamaan. Välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit tämän arjen pyöritykseen. Eikka on niin vikkelä liikkeissään, että joinakin päivinä en ehdi muuta tehdä kuin touhuta hänen kanssaan ja kulkea hänen perässään siivoten ja kieltäen. Siinä sitten toisella kädellä hoitaen Lyyliä. Lyyli muru onneksi on tyytyväinen lapsonen, vaikka osaa hänkin jo vaatia huomiota huudollaan. Ei kuitenkaan ihan samoissa määrin kuin veljensä, eikä Lyyli vielä rupea pahantekoon, jotta saa huomionsa.

Viime perjantaina kävin Lyyli neidin kanssa neuvolassa. Eikka oli meidän mukana ja hän loi oman pienen lisän tähän vierailuun. Hän paristi yritti karata huoneesta ja jätti jälkeensä auringon keltaisen taideteoksen neuvolan lattiaan. Onneksi sentään vain puuvärillä. Lyylikäinen kasvaa hienosti rintamaidolla, mutta Eikan 3kk neuvolan lukuihin verrattuna neiti on vielä aivan rääpäle. 5 460g näytti puntari ja pituutta rinsessalla on 60 cm. 

Vauhtia ja menoa meillä todellakin siis piisaa ja tulee varmasti piisaamaan vielä aika monta vuotta eteenpäinkin. Vauhti saattaa jopa lisääntyä tässä vuosien myötä. Ne hetket kun lapset nukkuvat ovat niin luksusta, että voi luoja. Siitä ajasta pitäisi osata nauttia, joka minuutista, mutta yleensä tuo aika pitää käyttää tehokkaasti kotitöihin, sillä siivoaminen sujuu paljon mukavammin kun ei kukaan sotke sitämukaan kun siivoaa. Tämä on myös niitä ainoita hetkiä päivässä kun kahvin saa juoda kuumana ja rauhassa. En edes halua miettiä mitä sen jälkeen, kun esikoinen lopettaa päiväunien nukkumisen.