Puolitoistavuotias

@Miia Juntunen

Ei voi kun taas ihmetellä, mihin aika oikein katoaa. Tuntuu, että juurihan me juhlimme Eikan ensimmäisiä syntymäpäiviä, vaikka siitä on aikaa jo yli puolivuotta. Eikan kanssa kävimme viime viikolla puolitoistavuotisneuvolassa ja lääkärillä. Poika kasvaa hienosti omalla käyrällään ja pituutta olikin jo kertynyt 83 cm ja paino hipoi 12 kiloa. "Suloinen ja reipas poika", niin lääkäri kuvaili häntä. 

Nyt tuo vekkuli ihmislapsi juoksee niin kovaa, ettei itse pysy perässä, kiipeilee joka paikkaan ja on hoksannut, että tuolia siirtämällä hän ylettyy kaikkeen kiellettyyn. Hän laskee itse liukumäkeä ja kiikkaa hurjana niissä leikkikenttien "vieterikeinuissa". Eikka imuroi, pyyhkii pölyjä ja siivoaa usein myös jälkensä. Lääkäriäkin hieman hymyilytti, kun ei poika voinut poistua vastaanotolta, ennenkuin lelukori oli kannettu paikoilleen. Kun sisko itkee hän tuo tutin tai on jopa valmis antamaan oman lelunsa. Liekkö niin kamalaa kuunneltavaa, että mitä vain, kunhan se lapsi nyt hiljenee. Heh. 

Vaikkei me aikuiset juurikaan häntä ymmärretä, niin kova selitys pojalla on jatkuvasti päällä. Tulee sieltä kyllä välillä myös ihan ymmärrettäviä sanojakin, kuten "vettä", "iskä", "vauva" "kiikkaa" ja "takki". Eikka on myös hoksannut, että elekieltä voi käyttää. Hän osoittaa sormella mitä haluaa tai mihin suuntaan pitää mennä. Eikka taputtaa sohvaa, kun hän pyytää viereen istumaan. Hän tuo kaukosäätimen kun haluaa katsoa lastenohjelmia. Hän näyttää siskoa ja laittaa kätensä jo valmiiksi niin, että on vastaanottamassa siskon syliinsä. Välillä sitä itsekin hölmistyy kun tajuaa, kuinka paljon lapsi jo ymmärtääkään. 

Eikka omaa myös hyvin vahvan oman tahdon. Se on peritty sekä äidiltä, että isältä. Esimerkiksi ulos lähtiessä hän haluaisi aina itse päättää, mitkä kengät hän laittaisi, minkä takin, mitkä hanskat ja voi luoja, että hatun valitseminen se sitten onkin hankalaa. Aina ei tietenkään ole aikaa jäädä arpomaan, vaan sitten tylysti vanhemmat päättävät Eikan puolesta. Noh.. sen kuulevat varmasti myös naapuritkin, että nyt ei ihan mennyt valinta nappiin. Eikka tulistuu, ei ehkä helposti, mutta kovasti ja kuuluvasti. Yleensä kiukku kuitenkin unohtuu onneksi nopeasti.

Eikka on edelleen todella hyvä syömään. Johtunee kenties siitä, että hän on aika perso ruualle. Vanhempieni luo mentäessä, mopsi koirallamme on tapana ensimmäisenä juosta jääkaapille kerjäämään nakkia. Tämän on nyt myös oppinut Eikka. Siellä ne koiran kanssa kahdestaan notkuu jääkaapin edessä koira haukkuen ja Eikka jotain papattaen. Välillä he koiran kanssa ihan jopa tappelevat nakista ja molemmat jopa istuvat käskystä, jos nakkia on saatavilla.

Eikka ei ole koskaan juurikaan vierastanut, mutta nyt selkeästi huomaa keihin lapsi on kiintynyt ja kenet hän luokittelee lähipiiriinsä. Kuinka hän ilostuu nähdessään jonkun tutun vaikkei olisi nähnytkään häntä pitkään aikaan. Hän selkeästi muistaa kyllä. Valokuvista hän tunnistaa tutut kasvot ja nauraen osoittaa niitä. Eikka mielellään pussailee ja halailee läheisiään. Hänellä selkeästi on jo paras ystäväkin. Kaveri, jonka nähdessään aina alkaa hymyilyttämään ja jonka kanssa leikkiminen on hurjan hauskaa. 

Jos siis tuntuu, että esikoinen kasvaa silmissä, niin arvatkaapa vain, kuinka nopeasti Lyyli tuntuu kasvavan. Juurihan mä sairaalassa nuuhkuttelin ihanaa vastasyntynyttä pientä ja nyt tämä mun vastasyntynyt on yhtäkkiä jo 7 viikon ikäinen. Kohta jo kahden kuukauden. En kestä! Lyyli kannattelee jo hienosti päätään ja ensimmäiset hymyt ollaan vaihdettu. Kohta tyllerö juoksee veljensä lailla mua karkuun ja höpöttelee omiaan. Mun vauvat kasvaa ihan liian nopeaan.