Parisuhdeasiaa

Puolet avioliitoista nykyään päättyy eroon. Jonkun tutkimuksen mukaan ero useimmiten ajoittuu noin vuoden sisään esikoisen syntymisestä. Jatkuvat riidat, kyvyttömyys keskusteluun ja muut kommunikaatio-ongelmat, ovat ne yleisimmät eron syyt ja jotenkin voin kuvitella, että juuri nämä ongelmat nostavatkin päätään varsinkin vauva-arjen keskellä. Lisäisin listaan kyllä myös itsestäänselvyyden. Moni varmasti olettaa, että tässä nyt ollaan yhdessä ja toinen on ja pysyy siinä vierellä. Varsinkin, jos papin aamen on jo kuultu.

Kaikesta huolimatta pitäisi aina löytyä aikaa parisuhteelle. Se on tekosyy, jos sanoo, ettei ole aikaa! Omat menot, työt ja harrastukset on sovittava niin, että aikaa jää myös yhdessäoloon. Ja aina löytyy aikaa, jos vain haluaa. Toki lapsiperheissä aikaa pitää ehdottomasti löytyä myös lapsille. Jos lapsi on hoidossa päivät, hän kaipaa todella omia vanhempiaan ja heidän huomiota illalla ja viikonloppuna. 

Ymmärtääkseni varsinkin pienten lasten kanssa arki on niin hektistä ja lapset tarvitsevat sitä huomiota, joten se yhteinen aika puolison kanssa on välillä oikein järjestelykysymys. Ei se ole yhteistä aikaa, jos kotona keskustellaan mitä huomenna tehdään ruuaksi, huolehditaan lapsista ja muistutellaan toista arjen askareista. Ehei! Yhteistä aikaa on sohvalla kölliminen toisen kainalossa kun lapset ovat menneet nukkumaan, keskustelut aivan muusta kuin arkisista asioista ja ylellistähän on hetki ilman lapsia aivan kahdestaan, esim. ravintolassa tai miksei vaikka toisaalta ihan kotonakin, mutta jossain muualla kuin kotona, pystyy yleensä kunnolla unohtamaan ja rentoutumaan hetkiseksi arjen pyörteistä. 

Ei pidä potea huonoa omatuntoa siitä, jos lapset ovat välillä hoidossa, koska isä ja äiti tarvitsevat yhteistä aikaa. Parisuhteen toimivuus heijastuu täysin lapsiin. Mitä paremmin asiat ovat aikuisten välillä, sitä paremmin ne ovat myös lapsilla! 

Pitää yrittää muistaa, ettei se parisuhde toimi, ellei sitä vaali. Toisen kunnioittaminen ja huomioiminen päivittäin ovat tärkeimpiä asioita toimivassa parisuhteessa. Niiden lisäksi itse arvostan suuresti rehellisyyttä ja avoimuutta. En siedä valehtelua, enkä asioiden kertomatta jättämistä ja olen sitä mieltä, että vaikka asia olisi kuinka hankala tai kiusallinen, siitä on pystyttävä asiallisesti keskustelemaan toisen kanssa. Vaikka se asia olisi pieni ja mitättömänkin oloinen, jos se vaivaa mieltä, on se sanottava ääneen. Huumori on pelastus! Nauru kantaa pitkälle 

Ja itsellä ainakin monesti pieni kiukku jää ihan mitättömäksi kun toinen osaa heittää asian sopivasti vitsiksi. 

Niin tärkeää kuin on yhteinen aika, on tärkeää myös oma aika. Vaikka pariskuntana tehdään yhdessä ja ollaan "me", pitää myös muistaa olla yksilö. Oma aika ja harrastukset sopivassa määrin antaa voimaa ja energiaa olla "me". Pitää olla omat mielipiteet ja oma tahto! Ei parisuhde voi toimia, jos toinen alistuu toisen tahtoon jatkuvasti. Itse en ainakaan voisi edes kuvitella seurustelevani sellaisen ihmisen kanssa, joka tekisi aina niinkuin haluaisin, jolle kaikki olisi "ihan samaa" ja "tehdään niinkuin sä haluut". Olen itse tempperamenttinen luonne ja olen huomannut, että siksi tarvitsen vierelleni ihmisen, joka osaa olla vahvasti omaa mieltä asiosta ja sanoa minulle vastaan tarvittaessa. Sellanen hyssytely vain pahentaisi asiaa. Nähty on!

Pidän omaa parisuhdettani todella hyvänä ja kestävänä. Ollaan löydetty yhdessä sopiva keskitie, mitä kulkea niin, että molemmilla on hyvä olla ja asiat toimivat suuremmitta mutkitta ja riidoitta. Homma siis toimii, mutta tiedän, että sen eteen on myös tehtävä töitä, jotta se toimii jatkossakin.