tiistai 6. tammikuuta 2015

Ekat päivät

Vuosi vaihdettiin ystävien luona hyvässä seurassa ja hyvien tarjoilujen parissa, tinaa valaessa. Vuoden ensimmäiset päivät eivät kuitenkaan ole olleet yhtä ratkiriemukkaita kuin se vuoden vaihtaminen. Nimittäin päivät ovat kuluneet nenää niistäessä sohvan nurkassa, viltti päällä ja glögimuki kädessä. Kaamea olo ollut! Mitään en siis juurikaan ole tehnyt. Tänään onneksi jo hiukan parempi fiilis. Huomisen vielä pötköttelen ja torstaina kutsuu pitkästä aikaa työt. Jes! Kyllä tää kotona oleilu alkaakin käymään tylsäksi. Varsinkin kun ei mitään ole oikein voinut tehdä. Sohvassakin on varmaan jo painauma meikäläisen takalistosta. 

Eilen jaksoin nousta sohvalta sen verran, että kävin kynsihuollossa Kulmakammarissa ja tänään siivosin vaatekaapin. Yöh mitä puuhaa. Olen yleensä hyvin tarkka siitä, että kotona on siistiä ja tavarat oikeilla paikoillaan. Se siisteys ei vain aina ulotu kaappeihin asti, ei varsinkaan vaatekaappiin. Hetken se aina pysyy siistinä, mutta kuka kumma sen sitten käy aina sotkemassa. Muovipussillisen tavaraa heitin ihan roskiin, muutama vaate meni siskontytölle ja iso kassillinen jäi kirpputorille vietäväksi, jos joskus saan aikaiseksi varata pöydän. 

                                             

Uusivuosi ja uudet kujeet. Kipeänä ollessa onkin ollut hyvin aikaa suunnitella ja pohtia tulevaa. Ajatukset liikkuneet tulevassa keväässä ja vauvan saapumisessa. Lähinnä lastenhuoneen sisustusta ja tarvittavia tarvikkeita vauvalle olen miettinyt. Vaunut ollaan tosiaan jo hommattu, mutta mitään muuta ei sitten ollakkaan. Sänkyä pikkuiselle olen metsästellyt. Haluauisin juuri sellaisen tietynlaisen pinnasängyn. Sellaisen hieman retron. Muutaman olenkin löytänyt, mutta kunto on ollut kehno, enkä nyt oikein jaksaisi aloittaa mitään projektia. Onneksi on vielä aikaa löytää hyväkuntoinen yksilö. Peukut pystyyn, että sellainen löytyy :)
Aikaa tosiaan vielä on, mutta kun tämä aika tahtoo mennä niin kovin vikkelään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti