Äititaitoni

10plussan äiti Matu haastoi blogissaan kertomaan omat äititaidot. Kieltämättä esikoisen syntymän jälkeen sitä on oppinut kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Sellaisia taitoja, joita ei ikinä kuvitellut tarvitsevankaan, mutta jotka ovat elinehtoja lapsiarjesta selviytyessä. 

Yhdellä kädellä toimiminen on ehkä se kätevin taito. Yhdellä kädellä pystyy laittamaan ruokaa, pyykkämään, siivoamaan, leikkimään, kirjoittamaan tietokoneella (aika hidasta kylläkin) ja jopa vessassa käyminen onnistuu yhdellä kädellä; Pyyhkiminen, housujen nostaminen ja käsienpesu. Tämä kaikki myös onnistuu samalla kun imettää. Super tehokasta.

Suun, varpaiden, leuan, jalan, takapuolen tai minkä vain ruuminosan hyödyntäminen arkisissa askareissa. Kädet kun eivat vain yksinkertaisesti aina riitä. 

Salaa syöminen. Hyvä taito sekin. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu ja se kyllä sitten harmittaa, sillä on niin paljon mukavempaa syödä, ettei joku kilju suu auki vieressä ja varasta leivän päältä leikkelettä tai koko leipää.

Osaan tehdä vaikka mitä arkisia touhuja tarvittaessa t o d e l l a hiljaa. 

Eri itkujen tunnistaminen. Jonkun korvaan itku kuulostaa vain itkulta, mutta äitikuulo erottaa ja tunnistaa, mistä itku johtuu. Onko se harmistusta, kipua, väsyä, pelkoa, nälkää, huomioitkua vai tekoitkua. 

Äitikuulo myös suodattaa tärkeät äänet ei niin tärkeistä. Sikeässä unessa en herää, vaikka kuinka metelöitäisiin vieressä, mutta vauvan ensimmäinen inahdus saa minut hereille heti.

Löydän tutin pimeässä melkein aina.

Olen oppinut pitämään myös haaleasta kahvista, sekä pannussa seisseestä kahvista. Ei sinänsä taito, mutta uusi opittu juttu sekin.

Osaan erottaa matkitusta murinasta onko kyseessä karhu, dinosaurus vai lohikäärme.

Taaperon salakielen tulkinta. Huomaat jossain vaiheessa ymmärtäväsi, mitä lapsesi tarkoittaa tai haluaa, vaikkei suusta tule yhtään selkeää sanaa. Riittää jos yksikin vokaali osuu oikeaan kohtaan sanassa. Aina ei vaadita sitäkään.

Tulevaisuuden ennustaminen. Siihen ei tarvita kristallipalloa kun tietää, että kohta sattuu ja tapahtuu. Hiljaisuus on yksi hyvä enne siitä, että luultavasti jossain on kohta siivottavaa. Lapsen ilmeistä ja eleistä pystyy myös hyvin ennustamaan, jos on metkut mielessä ja tuolilla keikkumisesta yleensä saa etukäteen jo näyn, että huonosti tulee käymään.

Harhauttaminen on todella tärkeä taito. Sitä tarvitaan usein kun kiukku meinaa yllättää tai lapsi osoittaa mielenkiintoa jotain kiellettyä kohtaan. Harhauttamalla lasta säästyy monelta turhalta kiukulta. Erityisen hyvä taito silloin kun tehdään lähtöä jonnekkin.

Nukkuminen liikkumatta. Tämä taito on hyvä olla, jos nukahtaa vauva tissillä. Itse käytän tätä taitoa joka yö.

Pitäisi vielä harjaantua rymyleikki taidossa. Se on iskän erityistaito ja siinä olen kyllä iskää huonompi.

Heipparallaa!

Uskallanko hehkuttaa ääneen, kuinka meillä viimeyönä Eikka ei herännyt kertaakaan. Ehkäpä vihdoin meidän yöt palaa ennalleen ja saadaan koko porukka taas nukkua rauhassa. Toivottavasti. Nyt on myös nukkumaanmenot sujuneet ongelmitta. Jes. Toivoa siis on.

Edelleenkään en ole varma itkuhuuto kohtausten syistä, mutta epäilen sitä hammasta. Toisaalta, olen kyllä kuullut, että uniongelmia on esiintynyt muillakin juurikin tässä iässä. Aina ei kaikelle löydy selitystä ja ehkä tämäkin oli taas jokin "vaihe". Niitä kun tuntuu olevan aina vaan. Nytkin jonkinlainen vierastusjuttu on meillä meneillään. Eikka ei ole ikinä koskaan vierastanut. Hän on itse pyytänyt kahvilassa vieraan mummon syliin ja vaunuista vilkutellut vastaantuleville. Nyt kuitenkin vierastamista on alkanut esiintymään myös jopa tutuissa tilanteissa ja tuttujen ihmisten kanssa. Lyyli myös on alkanut vierastamaan, mutta hän onkin aina ollut sellainen äitin "tissiriippa".

Lasten levottomat yöt ovat valvottaneet minua, mutta unettomuutta on myös aiheuttaneet murheet ja suru. Jouduimme hyvästelemään meille niin rakkaan Mopsi koiramme. Ikää hänellä oli jo kahdeksan vuotta ja umpisokea hän oli ollut puolet elämästään. Se ei kuitenkaan menoa haitannut. Erilaiset iho-ongelmat ovat häirinneet koiran elämää pennusta saakka, mutta on aina lääkkeiden ja voiteiden avulla saatu niihin apua. Loppusyksystä iho ongelmat pahenivat, eikä lääkkeet tuntuneet enää helpottavan ja nyt joulun jälkeen ihottuma lehahti muutamassa viikossa todella pahaksi. Koiran olo alkoi olla kutinan ja kivun takia jo tosi tuskallinen. Mieheni kanssa teimme todella vaikean ja inhottavan päätöksen, mikä kuitenkin Mopsille oli varmasti oikea ja hyvä päätös. Nyt ei kutise, eikä satu enää. 

Itkun ja ikävän keskellä on kyllä paljon iloakin, sillä lapsemme saivat uuden serkkutytön ja minä siinä samalla uuden tulevan kummilapsen. Ihanaa! ❤️ Pikkuinen "Hertta" on valloittanut tädin sydämen ja Eikkakin on kovin kiinnostunut vauvasta. Lyyli nyt ei vielä ymmärrä koko vauvaa, mutta sitten kun ymmärtää, heistä varmasti tulee hyvä parivaljakko. Näillä pikkuisilla serkkutytöillä on ikäeroa vain reilu neljä kuukautta. Kävin katsomassa vauvaa sairaalassa Lyylin kanssa ja siis voi luoja kuinka Lyyli kasvoikin isoksi tytöksi sillä reissulla. Kätilökin kutsui häntä isoksi vauvaksi. Minun pientä. Kieltämättä siinä pienen "Hertan" vieressä Lyyli näyttää joltain jättiläisvauvalta. Toistan itseäni, mutta edelleen, aivan liian nopeasti nuo vauvat kasvavat. 

Kevyttä univajetta

Ollaan vihdoin koko porukka tervehdytty. Lyylin kuume kesti lopulta kuusi päivää ja tauti iski viimein myös I:hin. Hänkin on onneksi jo taudista parantunut ja palaa töihin. Yli kaksi viikkoa tässä onkin yhteensä sairasteltu. Mielestäni ihan tarpeeksi näin kerralla. 

Kuumeen, nuhan ja korvasäryn takia meillä on ollut yöt lasten kanssa vaihtelevasti hieman levottomia. Välillä on öisin tarvinnut rauhoitella ja välillä on nukuttu hyvin aamuun saakka. Viimeisten kolmen yön valvomisten syynä ei enää kuitenkaan ole ollut flunssa. Ehkä se on puhkeava kulmahammas ja äidin kaipuu.

Eikan kanssa on taas tapeltu nukkumaan menosta. Niin päiväunille, kuin yöunillekkin. Hän vain raivoaa ja huutaa. Hiljaiseksi hänet saa kun istuu sängyn vieressä hiljaa, eikä koske häneen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän nukahtaisi. Hän saattaa vain katsella ja taistella unta vastaan. En haluaisi, että hän nyt oppii siihen, että vieressä istutaan, kun hän on aina ollut hyvä unille kävijä ja se on sitäpaitsi aika mahdotonta silloin kun olen yksin lasten kanssa kotona.

Eikka on myös alkanut heräilemään todella aikaisin ja selkeästi kesken unien. Jos hän kuudelta herää on häntä vaikea saada jatkamaan unia, mutta ei hän selkeästi ole tarpeeksikaan nukkunut kun kaikki kiukuttaa ja silmiä pitää hieroa. Muutamana yönä hän on herännyt ja raivonnut monta tuntia. Huutoon ei auta välttämättä mikään. Ei syli, ei viereen ottaminen. Hän huutaa ja kiukkuaa niin kauan kunnes väsähtää. Ja sehän saattaa kestää. Yhtenä yönä hän heräsi taas ja raivosi, mutta hiljeni syliin. Yhteensä 5 tuntia hän oli hereillä. Välillä huutaen, välillä jutellen ja välillä aivan hiljaa. Ihmeellisintä, että ei hän kovinkaan myöhempään kuitenkaan aamulla nukkunut. Eilen hän nukkui päiväunia puolituntia ja tänään saman verran, mutta vasta kuudelta illalla. Toivon todella, että Eikan uniongelmat johtuvat kulmahampaasta, joka on kyllä jo puhjennut, mutta vasta hieman pilkottaa ikenen läpi. Edellisen hampaan kanssa oli samanlaisia ongelmia.

Lyylin kanssa ensimmäistä kertaa meinaa olla myös levottomia öitä. Hän nukkuisi niin kovin mieluusti minun kyljessä kiinni, mutta sitten meillä on molemmilla niin kuuma, että se menee ihan häiläämiseksi ja vähän väliä heräilyksi. Vaikka hän olisi kuinka sikeässä unessa, hän herää heti, jos nostan hänet omaan sänkyyn puolen metrin päähän. Siitä mielensäpahoittaneena hän ei suostu rauhoittumaan kuin tissille ja taas hän on kyljessä kiinni. Lyyliä on myös joutunut nyt muutamana iltana hyssyttelemään uneen, mutta sen luulen johtuvan ihan vain yliväsyneisyydestä 

Hohhoijaa. Nyt voin kyllä sanoa, että on hieman univelkaa. Vaikka tänään koko perhe herättiin vasta kymmeneltä, niin se ei juurikaan auta kun itse on yön vain torkkunut. Aamulla ihan säikähdin jo mustia silmäpussejani ja oli pakko niitä yrittää valokynällä peittää. Päivällä touhutessa väsymystä ei niin huomaa, mutta jos tilanne kotona jostain syystä hieman rauhottuu (päiväuniaika), niin jo väsyttää. Uni ei kuitenkaan tule, vaikka päiväunia yrittäisi nukkua. 

Taapero taisi juuri nukahtaa. Siihen meni puolitoista tuntia ja iskän piti osa ajasta  vieressä kököttää. Pienempi valvottaja se pötköttelee maha täynnä tuossa mun vieressä sängyllä ja leikkii käsillään. Jospa hänkin kohta nukahtaisi. Itse olisin ainakin ihan valmis sammuttamaan valot ja käymään nukkumaan toivoen, ettei ensi yönä tarvitse kenenkään valvoa. 

Öitä.

Pienellä ikäerolla

@Miia Juntunen

Aina ollaan mieheni kanssa ajateltu, että kun lapsia tehdään, niin tehdään kaikki kerralla ja pienillä ikäeroilla. Meidän lapsilla on nyt sitten ikäeroa reilua viikkoa vaille 1 vuosi ja 5 kuukautta. Vähemmänkin voisi olla, sillä olimme päättäneet Eikan syntymän jälkeen, että seuraava tulee kun tulee. Kyllähän sitä ikäeroa paljon mietti ja jännitti ennen kuin toinen syntyi, mutta sen jälkeen ei ole ollut aikaa miettiä. On tehty ja toimittu, niin kuin tilanne kulloinkin vaatinut ja eletty sen mukaisesti. Hyvin ollaan pärjätty.

Ikäero-asia jakaa paljon mielipiteitä. On ollut mielenkiintoista nähdä ihmisten reaktioita heidän kuulleessaan minun odottavan jo toista tai kun lastemme iät on tulleet puheeksi. "Mitäs sitten kun ne juoksevat eri suuntiin?" "Teillä ei sitten nukuta sitäkään vähää, mitä nyt". Kysyttiin minulta jopa muutaman kerran ihan suoraan olettaen, että "tämä taisi olla vahinko raskaus?" No eipä ollut ei. Vanhemmat ihmiset, varsinkin he, joilla oli tilanne ollut aikanaan samanmoinen, lohduttivat. "Ensimmäinen vuosi on ihan hirveä, kyllä se siitä sitten helpottaa" ja "rankkaa se on! Sitten vähän helpottaa, kun toinen ei enää ole vaipoissa" tai "No huh, kylläpä siinä varmasti on hommaa. Ei käy päivät pitkiksi." Varmasti ajattelivat vain hyvää, mutta mahapystyssä juoksennellessani taaperon perässä, aloin miettimään noita kommentteja ja kuinka tyhmä idea olikaan tehdä toinen lapsi heti perään, kun sillä hetkellä tuntui, että en edes pärjännyt taaperon ja mahani kanssa. Mutta minut sai uskomaan tulevaan ystävät ja tuttavat, joilla oli useampi pieni lapsi ja pienet ikäerot. He onnittelivat uudesta tulokkaasta innoissaan, eivätkä välttämättä edes kommentoineet ikäero asiaaa millään tavalla. Heidän suustaan ei kuulunut neuvoja tai vinkkejä tulevaan "rankkaan" elämään.

Pienessä ja suuressa ikäerossa on varmasti molemmissa ne omat hyvät ja huonot puolensa. Ja nekin on sellaisia asioita, mitkä jokainen kokee ehkä hieman erilailla omien kokemusten ja sattumusten perusteella. Pienessä ikäerossa parasta on varmasti se kuinka paljon lapsista on toisilleen seuraa ja tukea myöhemmässä vaiheessa. (Sitä odotellessa). Lyylille toki Eikasta on seuraa jo nyt. Tottakai sisaruksista on seuraa toisilleen myös, vaikka ikäeroa olisi enemmänkin, mutta kyllä se seura hieman erilaista on. Omat isosiskoni (ikäeroa 6, 9 ja 11 vuotta) hoitivat minua ja varmasti jotain suostuivat joskus leikkimäänkin. Lähinnä minä taisin kuitenkin olla ärsyttävä pikkusisko, joka vain pilasi heidän leikkinsä ja hieman vanhempana penkoi heidän tavaransa. Pikkuveljeni kanssa meillä on ikäeroa 2,5 vuotta ja me leikimme lapsena aina paljon yhdessä.

Lyylin syntymän jälkeen en ole kertaakaan miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin odottaa vielä hetki. Päinvastoin! Hän syntyi mielestäni juuri sopivaan aikaan. Mustasukkaisuutta uudesta vauvasta meillä on ollut todella vähän. Lähinnä äidille kiukuttelua huomiosta, mutta siihen se onkin jäänyt. Sitä sanotaankin, että alle kaksi vuotias ei vielä koe mustasukkaisuutta kovin voimakkaasti. Meillä on hienosti otettu vauva ja uudenlainen arki vastaan. Eikka edelleen hoivaa siskoaan ja huolehtii hänestä, nauraa aamulla hänet nähdessään, pussaa illalla nukkumaan mennessä. Toissapäivänä yritti kovasti myös leikkiä siskon kanssa, mutta jouduin puuttumaan niihin leikkeihin, sillä alkoi meno näyttämään liian rajulta siskolle.

Viimeisilläni raskaana mietin, että kahden pienen lapsen kanssa ei voi olla yhtä rankkaa, kuin raskaana yhden pienen lapsen kanssa ja toistaiseksi ainakin vielä oikeassa olen ollut. En minä sitä kiellä, etteikö tämä ajoittain aika rankkaa ole ollut. On se todella, mutta paljon tähän vauva-arkeen vaikuttaa oma asenne. Jos sitä kokoajan miettii mielessään ja hokee itselleen, että elämä on nyt aika rankkaa, niin kyllä varmasti se sitä myös on. Arjen asioista ei pidä tehdä itselleen liian suurta numeroa tai miettiä niitä liikaa. Turha stressaaminen vain väsyttää enemmän ja saa kiukkuiselle tuulelle. 

Sotkua, kakkavaippoja, itkua, parkua, hermojen kiristelyä ja kiukuttelua. Ainakin sitä kaikkea on käytännössä päivittäin luvassa, oli lapsia sitten yksi taikka useampi ja oli heillä ikäeroa paljon tai vähän. Tuskin se kenellekkään yllätyksenä tulee. Vaikka nämä ruuhkavuodet ruuhkaisia ovatkin ja välillä päivät on ihan jopa paskoja, niin niitäkään päiviä en pois vaihtaisi. Kyllä ne jälkeenpäin saattaa jopa naurattaa. 

Terveisiä sairastuvalta

Meillä on sairastettu koko viikko ja oikeastaan vähän ylikin, eikä loppua näy vieläkään. I on ainut, joka on ainakin vielä välttynyt pöpöiltä ja basilleilta. Kurja viikko kun pitää sisällä kökkiä, eikä ketään näe. Kyllä välillä on tuntunut, että seinät kaatuu päälle, mutta tänään onneksi päästiin koko porukka jo ulkoilemaan raittiiseen ilmaan. 

Uudenvuodenaattona Eikalle nousi nuhan kaveriksi korkea kuume, joka kesti tiistaille saakka. Kovimmillaan kuumetta oli 40,5 astetta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vauvarokko. Kuumeen laskiessa iholle nousi punainen ihottuma ja harmistukseksi  jälkitautina ilmestyi vielä välikorvantulehdus. Raukalta oli aivan veto pois ja päivät kului sohvalla torkkuen ja lastenohjelmia katsellen. Loppuviikko onkin ollut melkeinpä pelkkää kiukuttelua, eikä se ihme ole, sillä poika ei ole yli viikkoon syönyt tai nukkunut kunnolla.

Minulla on ollut nuhaa ja yskää maanantaista saakka ja torstaina sitten nousi kuume. Pari päivää kului kuumeessa ja nyt enää onneksi vain köhä vaivaa. En muistanutkaan kuinka ilkeältä kunnon nuhakuume tuntuu. Edellisestä kerrasta kun on vierähtänyt yli kaksi vuotta. 

Eikan kanssa aletaan olla onneksi jo voiton puolella, mutta pieni Lyyli se vasta aloitti nyt kunnolla sairastamisen. Alkuviikon hänelläkin on ollut pientä tukkoisuutta, mutta luultavasti vauvarokko tarttui nyt sitten häneen. Pienellä on kuumetta ja todella räkäinen nokka. Hyväntuulinen Lyyli kuitenkin vielä on ollut.

Tämä vuosi alkoi siis sairastelulla. Täytyy toivoa ettei tänä vuonna enää montaa tautia meille eksyisi. Meillä on yleisesti ottaen sairastettu todella vähän. Jos hampaiden puhkeamisten aiheuttamia nuhailuja ja pientä lämpöä lasketa, niin edellinen tauti oli mahatauti viime huhtikuussa. Sitä ennen Eikalla on ollut kerran flunssa, jossa nousi vain hieman lämpö ja yskä kiusasi yhden yön enempi. Helpolla ollaan päästy (koputtaa puuta).

Lyylin kuulumisia

Lyyli rakkaus on nyt neljän kuukauden ikäinen neiti. Huomaan jo haikeana katselevani kuvia hänestä vastasyntyneeenä ja harmittelen kun vaate- ja vaippakoot kasvavat. Eilen lääkärissä painoa oli 5 885g ja pituutta 63 cm. En millään haluaisi mun vauvan kasvavan, vaikka samalla kuitenkin innolla odotan kuinka hän kasvaa ja kehittyy ja muuttuu ihan omanlaiseksi pieneksi persoonaksi. Vauva-aika menee ohitse aivan liian nopeasti ja nyt Lyylin kohdalla tuntuu, että en ole ehtinyt lainkaan pysähtymään ja nauttimaan siitä kunnolla. 

Lyyli on ollut alusta lähtien tyytyväinen lapsi. Hän on seurallinen ja kaipaa paljon elämää ympärilleen. Hän viihtyy loistavasti katsellessaan ja kuunnellessaan isoveljen metkuja ja ne saakin neidin välillä nauramaan. Lyylillä on paljon asiaa ja hän välillä jutustelisi pitkiäkin pätkiä. Hän tykkää olla sylissä. Varsinkin äidin sylissä. Myönnettäköön, että hieman on äidin perään tämä tyllerö.

Nukkumaan Lyyli käy kymmenen aikaan. Yöt meillä nukutaan edelleen 1-3 syönnillä. Tyttö tissille ja molemmat nukahdamme itseksemme siihen sitten jossain vaiheessa. Lyyli siis nukkuu ensimmäiseen ruokailuun saakka omassa sängyssään ja sen jälkeen meidän vieressä. Aamulla herätään 8-9.30 välillä, hieman riippuen herättääkö isoveli. Päiväunia tyttö nukkuu pääsääntöisesti kahdet. Toiset kestää yleensä sen viisi(!) tuntia ja toiset on sitten sellaiset noin tunnin torkut illalla. 

Lyyli on nyt muutaman kerran vahingossa kääntynyt selälleen. Hän kyllä pinnistää itsensä jo kätevästi kyljelleen, mutta vatsalleen saakka hän ei ole vielä päässyt. Tällä tytöllä ei niin kiire liikkumisen kanssa tunnu vielä olevankaan kuin Eikalla aikoinaan, joka kääntyi esimmäisen kerran 2,5kk iässä. Hyvä vain kun ei pidä mitään kiirettä, sillä menoa kotona riittää ihan ilman, että neidin tarvitsee vielä minnekkään päin hievahtaa. 

Neiti hamuaa käsillään ja tarttuu tiukasti, jos jostain saa otteen. Kaikki tavarat käsissä meneekin sitten suuhun. Purulelua lapsi jäytää mielellään ja jos ei ole mitään muuta järsittävää, niin oma nyrkki maistuu aina. Todella kovasti Lyyli myös kuolaa, joten hampaat ne sieltä taitaa puskea. Saa nähdä kauanko menee ennenkuin ensimmäiset puhkeavat. 

Tarkoituksena olisi aloittaa soseiden maistelu nyt viikonloppuna. Pikkuhiljaa uusia makuja. En aio pitää mitään kiirettä tai ottaa stressiä tästä maistelusta. Vauvan tarpeiden ja halun mukaan. Imetys on sujunut kokoajan hyvin ja maitoa riitää. Aion siis ehdottomasti vielä jatkaa imetystä, mutta minusta on hyvä totutella vauvaa jo 4kk iästä eteenpäin uuteen suutuntumaan ja erilaisiin makuihin, sillä siinä vaiheessa kun maito ei enää yksin riitä, sujuisi soseiden syöminen jo näppärästi.